Varjosta Valoon

Varjosta Valoon - APUA PÄIHDEKODISSA KASVANEILLE AIKUISILLE SEKÄ MUILLA TAVOILLA KEHITYSVAIHEISSAAN TRAUMATISOITUNEILLE

Varjosta Valoon tarjoaa sinulle, päihdekodissa varttuneelle aikuiselle, tukea oman itsesi löytämiseksi. Ryhmä soveltuu myös muulla tavoin kehitysvaiheissaan traumatisoituneille ihmisille. Kehitysvaihetraumaa voi aiheuttaa esimerkiksi vanhempien liian ankara kasvatus, ahdasmielinen uskonnollisuus, vanhempien henkinen tai fyysinen poissaolevuus, vanhemman mielenterveysongelmat tai vaikka perheessä koettu työnarkomania. Seuraava itsetuntemusryhmä alkaa helmikuussa 2025.

Mitä on Oman näköinen niin kutsuttu" normaali" elämä?

Omannäköistä elämää voi elää sellainen ihminen, joka tuntee itsensä. Tällainen ihminen tunnistaa omat tunteensa ja tarpeensa ja osaa luonnostaan olla itselleen hyvä. Se, että luonnostaan syntyy tällainen kyky, tarvitsee kokemuksen turvallisesta lapsuudesta. Turvalliseen lapsuuteen kuuluu turvallinen ilmapiiri, rakkaudellinen huolenpito, läsnäolevat vanhemmat sekä riittävä fyysinen hoiva.

Päihdeperheessä tai muutoin turvattomassa kiintymyssuhteessa kasvanut lapsi ei ole saanut mahdollisuutta löytää aitoa minuuttaan. Lapsi ei ole saanut sellaista vanhemmuutta, joka turvalliseen kehitykseen kuuluu. Päihdeperheessä vanhemmilla on ollut liikaa ongelmia oman hyvinvointinsa kanssa ja tällöin heillä ei ole ollut mahdollisuutta nähdä omaa lastaan aidosti. Jos vanhemmat eivät ole nähneet lastaan eivätkä olleet hänelle läsnä, ei tällaiselle lapselle ole mahdollisuutta muodostua kykyä nähdä tai tuntea itseään. 

KEHITYKSELLINEN TRAUMA

Voidaan puhua pitkittyneestä traumasta ja pohjimmiltaan traumaattista on se, ettei lapsella ole yhteyttä itseensä. Ilman yhteyttä itseensä maailmalle lähtevä nuori kantaa suurta tuskallista taakkaa mukanaan, joka estää yhteyden muodostumisen toisiin ihmisiin terveellä tavalla. Päihdeperheiden lapsi tunteekin usein olevansa erilainen kuin muut. Jollain käsittämättömällä tavalla hän ei vaan mielestään kuulu joukkoon. Vaikka hän olisi ihmisten ja ystävien ympäröimä, silti aina on jokin tunne erilaisuudesta. Samalla tuo tunne on usein myös tunnetta huonommuudesta ja kelpaamattomuudesta. Turvattomassa ilmapiirissä kasvanut lapsi kantaa vanhempiensa häpeää mukanaan. Kun lasta ei ole nähty riittävästi rakkaudellisen katseiden kautta, hän ei koe olevansa rakastettu. Kun lapsi ei koe olevansa rakastettu, jäljelle jää vain pohjaton häpeä ja psyykkinen elottomuus. Häpeä saa tuntemaan itsensä perinpohjaisen arvottomaksi ja kelvottomaksi yksilöksi. 

Jatkuva syyllisyys ja ylivastuullisuus

Päihdeperheen lapsi on joutunut kantamaan liian suurta huolta omista vanhemmistaan. Hänestä on tullut liian aikaisin aikuinen. Tämä taakan kantajuus näkyy myös hänen aikuisessa elämässään. Päihdeperheiden lapsi usein kantaa aivan liikaa huolta muista ihmisistä ja asioista, joihin hän itse ei edes voi vaikuttaa. Jollain maagisella tavalla päihdeperheen lapsi luulee voivansa pelastaa ja muuttaa mahdottomatkin asiat. Tätä hän tietysti yritti jo lapsena yrittäessään pelastaa vanhempansa päihdesairaudestaan. 

Liian suureen vastuunkantoon liittyy myös syyllisyys. Päihdeperheen lapsi tuntee syvällä sisimmässään jatkuvaa syyllisyyttä. Lapsuudessaan hänen oli pakko muodostaa käsitys, että jollain oudolla tavalla on hänen syytään, että hänen vanhempansa voivat huonosti. Lapsen olisi ollut mahdotonta ymmärtää, että hänen vanhempiensa toiminnassa olisi ollut jotain vikaa ja niin syyllisyys kääntyy lasta itseään kohti. Kun tämä tapahtuu jo nuorena, se istuu hyvin syvässä ja vaikuttaa päivittäisen elämän joka käänteessä. Syyllisyys lisää stressiä ja aiheuttaa ahdistuneisuutta. Ahdistus kumpuaa pohjimmiltaan siitä, että kantaa jotain vaikeaa tunnetta, jota kuitenkaan tietoinen mieli ei pysty käsittelemään. 

Pakolliset mutta epäterveet selviytymiskeinot

Lapsen tulee keksiä jotain keinoja, joilla selvitä näistä vaikeista tunteista, jotta psyyke ei täysin murru. Selviytymiskeinoina lapsi voi kehittää erilaisia valeminän rooleja. Toisille tapana on vetäytyä ja muuttua näkymättömäksi, jos se oli lapsuudessa osoittautunut toimivaksi keinoksi paeta vaikeista tilanteista. Jotkut lapset saivat raivoamalla ja huutamalla kenties käännettyä vanhempiensa huomion edes hetkeksi itseensä. Tämä toimintamalli on saattanut jäädä pysyväksi myös aikuisiällä. Syvä häpeä ja arvottomuus voi johtaa myös siihen, että ei ota mitään elämässään vakavasti. Koko elämä on ollut parempi vääntää vitsiksi, jotta kipeä totuus ei tulisi esille. Yleistä on myös perfektionismi. Syvää huonommuuden tunnetta, häpeää ja syyllisyyttä on kompensoitava ylisuorittamisella. Ylisuorittamista voi olla itsensä uuvuttaminen työssään, ylivaativa suhde omaan kehoon esimerkiksi urheilun muodossa, rahan tai maineen ansaitseminen tai jokin muu keino kohottaa alhaista itsetuntoa.

Päihdeperheessä kasvaneen on pakko sairastua läheisriippuvuuteen

Merkille pantavaa on myös erilaisten addiktioiden näkyminen niissä ihmisissä, jotka ovat eläneet epävakaissa perheoloissa. Tuskallisia tunteita on paettava jollakin tavalla. Kun jokin asia tai aine saa suhteettoman suuren huomion tässä pakenemisen yrityksessä, voidaan puhua addiktiosta. Yksi yleisin ja haitallisin addiktion muoto on läheisriippuvuus. Kun ihminen on kauan aikaa sitten menettänyt kosketuksen omaan ydin minäänsä, on hänen selviytyäkseen elettävä elämäänsä toisten ihmisten kautta. Kun oma itse on itseltään hukassa, voi vain turvautua riippuvaisesti toisiin ja toivoa näin pelastuvansa. Läheisriippuvainen ihminen ei aina edes ymmärrä omaa problematiikkaansa. Vasta kun ensimmäisen kerran tekee valintoja täysin omasta tahdostaan ja vain itseään kuunnellen, tajuaa eläneensä jo pitkään läheisriippuvaisesti. 

YLIVIRITTYNYT MIELI JA KEHO

Tämä kaikki totta kai lisää psyykkistä stressiä entisestään ja jossain kohti elämää kehossa saattaakin ilmetä merkkejä pitkittyneestä stressistä. Erilaiset nivelkivut, vatsa- tai selkäoireet ovat tyypillisiä esimerkkejä stressin aiheuttamista oireista. Epävakaisessa oloissa kasvanut lapsi joutuu jatkuvasti tarkkailemaan ympäristöään. Hänen tulee olla lähes yötä päivää tietoinen siitä, millainen ilmapiiri ja tunnelma perheessä vallitsee. Vain näin hän voi yrittää varmistella turvallisia asetelmia ja varautua pahimpaan. Pienen lapsen maailmassa ei ole muita kuin isä ja äiti. Sisimmässään lapsi tietää, että vanhemmat ovat hänen elämänsä ainoat ja tärkeimmät hahmot. Lapsi ei kykene arvioimaan aikuisten toimintaa vaan ainut ymmärrys on, että ilman heitä lapsi ei selviä hengissä. Siksi lapsen tulee mukautua vanhempiinsa, olivatpa he millaisia tahansa. Siksi tuo jatkuva varuillaan olo on niin tärkeää. Ylivirittyneet aistit ja ylivirittynyt keho ovat tärkeitä hermostollisia reaktioita, kun puhutaan uhkaavasta vaarasta. Päihdeperheessä tuo uhkaava vaara jatkuu liian pitkään ja hermosto ei enää osaa sopeuttaa omaa toimintaansa. Hermosto siis jää ikään kuin ylikierroksille ja jossain kohti väsymys ja uupumus on väistämättä edessä. On suuri ristiriita, kun kehon tulisi olla valpas ja valmiina kaikkeen, mutta samanaikaisesti elimistö ei enää jaksa jatkuvaa varuillaan oloa. 

Kaikki selviytymismekanismit, joiden varassa ihminen on selvinnyt vaikeista oloista ovat totta kai olleet äärimmäisen tärkeitä. Ongelma on siinä, että nämä suojamekanismit eivät enää aikuisiällä palvele tarkoitustaan. Ne ovat useasti syvän ja hyvän elämän esteitä.